Avainlippu korkealle

Syksyllä 2013 kuulin tarpeesta: vahvalle suomalaisuuden symbolille, Avainlipulle, tarvitaan huolenpitäjää, Brand Manageria. Koska olin jo pitänyt monesta lehtibrändistä huolta Otavamedialla, tehnyt mediasuunnittelua mediatoimistossa ja vastannut monenlaisista yhteistyöprojekteista, uskoin, että minusta olisi tähänkin. Hain työpaikkaa Suomalaisen Työn Liitosta, sain sen, ja maltoin jättää Otavamedian lähes yhdeksän vuoden jälkeen.

Aloitin Suomalaisen Työn Liitossa Itsenäisyyspäivän alla 4.12. ja tavoite oli selvä: vahvistaa Avainlipun vaikutusta erilaisissa kuluttajakohderyhmissä ja samaan aikaan tiivistää yhteistyötä Avainlippua käyttävien yritysten kanssa, palvella ja auttaa jäseniämme.

Lähtötilanne on hyvä. Avainlipun tunnettuus on 96 %, ja asenteiden tasolla suomalaista työtä, eli Suomessa tehtyjä tai suunniteltuja tuotteita, valitaan mielellään. Asenteen viemiseen käytännön tasolle tarvitaan vielä paljon muistuttamista. Siihen, että kaupan hyllyjen välistä suomalainen tuote päätyy ostoskoriin tai palvelua valittaessa päädytään juuri suomalaiseen palveluun, tarvitaan vielä käytännön toimia.

Myös sen kertominen, miksi suomalaisen työn valitsemisella on merkitystä, on tärkeää. Yhteiskunnan hyvinvointitalkoissa jokaisen valinnoilla on merkitystä. Jos jokainen ostaisi 10 eurolla lisää suomalaista työtä, tarkoittaisi se vuositasolla 10 000 työpaikkaa lisää. Tähän me yhdessä pystyisimme.

Avainlippu on brändi, ja melko erityinen brändi. Avainlippu on väline tuoda näkyville se kilpailuetu, joka tuotteella tai palvelulla jo on, suomalaiset juuret. Avainlippu täyttää 50 vuotta 2015. Viiskymppiset eivät nykyviiskymppisille enää tarkoita juhlia, joissa pönötetään, pidetään muodollisia puheita, annetaan lahjaksi viirejä ja maljakoita. Eivät Avainlipunkaan viiskymppiset tarkoita sitä. Mekin tulemme juhlimaan, mutta tyylikkään rennosti, Avainlipun hienoa historiaa ja kaikkia upeita, Avainlippua kantavia brändejä kunnioittaen.

Tämä vuosi ei mene ainoastaan viiskymppisten suunnitteluun, vaan löydät minut ja Avainlipun monesta paikasta. Olemme mukana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjassa, Porissa Suomi-Areenalla heinäkuussa ja Suomalaisen Työn Liiton kesä- ja joulukampanjoissa. Lisäksi etsimme alkavana vuonna uusia tapoja, joilla saisimme Suomeen tulevien venäläisten matkailijoiden ostopäätökset kohdistumaan Avainlippu- ja Design from Finland -merkittyihin tuotteisiin ja palveluihin. Mutta ennen kaikkea itse haluan olla mukana jäsenyritystemme arjessa, auttamassa kaikessa Avainlipun markkinointiin liittyvissä asioissa.

Kerro toiveitasi, kysy lisää ja kommentoi. Matkani Avainlipun Brand Managerina on alkamassa, ja haluan tehdä sitä yhdessä, kaikkien teidän, Avainlippua kantavien jäsenyritystemme kanssa – ja pitää Avainlippua ylpeästi korkealla.

Kommentoi