Haluatteko kuulla salaisuuden?

Lukioikäisenä minusta piti tulla arkkitehti. Osallistuin silloin innokkaana TYK:n arkkitehtuuri-kurssille ja kävin tutustumassa silloisen Teknillisen korkeakoulun arkkitehti-linjan pääsyvaatimuksiin ja luoviin töihin.

Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin opiskelemaan Helsingin Kauppakorkeakoulun kansainvälistä BBA-tutkintoa. Myöhemmin töiden lomassa suoritin MBA-tutkinnon ja juuri parhaillaan olen opintojeni loppuvaiheessa suorittamassa Aalto Yliopiston markkinoinnin laitokselle KTM-tutkintoa. Uteliaisuuteni ja innokkuuteni kaikkea uutta kohtaan sekä henkilökohtainen intohimoni sisustamiseen saivat minut myös opiskelemaan sisustamista samanaikaisesti oman talorakennusprojektin lomassa. Pääsin siis kuitenkin leikkimään arkkitehtiä ja sisustussuunnittelijaa omaa taloa suunnitellessani.

Opintojeni jälkeen olen työelämässä saanut olla mukana monissa erilaisissa tehtävissä; silloisessa Sonerassa tuotemarkkinoinnin puolella ja Messukeskuksessa vastaamassa merkittävistä kuluttaja- ja BtoB -messuista. Näin ollen vahvuusalueeni ammatillisesti löytyvät markkinointiviestinnän, projektinjohtamisen ja tuotekehityksen alueilta. Designin maailmaa minulle avasi työni Laattapisteen markkinoinnista, viestinnästä ja myymäläsuunnittelusta vastaavana Brand Managerina.

Suomalaisen designin puolesta puhuminen on lähellä sydäntäni ja onkin upeaa, että työlläni on yhteiskunnallisesti tärkeä merkitys. Designin rooli on kasvanut ja kasvaa edelleen yritysten kilpailukyvyn edistäjänä, ja näin ollen myös työllisyyden kasvattajana. Tehtäväni on rakentaa Design from Finland-merkistä tunnettu brändi niin Suomessa kuin kansainvälisillä markkinoilla. Merkin avulla on tarkoitus vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin ja viestiä ainutlaatuisesta suomalaisesta muotoilusta kansainvälisillä areenoilla.

Osallistuminen muotoilualan tärkeimpiin ja yritysten kannalta kiinnostaviin, myynnin edistämistä tähtääviin tapahtumiin on yksi tämän vuoden toimenpiteistämme. Kotimaisten tapahtumien lisäksi suunnittelemme myös kansainvälisiä projekteja, jotka kokoavat yhteen suomalaisia designyrityksiä eri maissa järjestettävissä tapahtumissa. Näiden projektien parissa saan varmasti tutustua ainutlaatuisiin kumppaneihin ja yrityksiin designin maailmassa –  luovaa kevättä kaikille!

Kommentoi